Minut palkattiin Relicompille menetelmäkehittäjäksi keväällä 2010, mutta siirryin pian tuotannonsuunnittelijaksi ja työnjohtoon. Alkuvuodesta 2016 ympyrä sulkeutui, sillä palasin täysipäiväisesti alkuperäiseen työhöni menetelmäkehittäjänä.

Tämä meni hyvin, sillä kehitystyössä on hyötyä kokemuksesta, jota minulle on kertynyt kuuden vuoden aikana firman eri toiminnoista. Kone- ja tuotantotekniikan insinöörin opintojeni lisäksi pääsen nyt hyödyntämään myös työntutkijan koulutustani. Työni tulee olemaan haasteellista ja monipuolista, sillä olen tekemisissä eri työvaiheiden ja niiden tekijöiden kanssa. Tarkoituksena on johtaa työn ja tuotteiden kehittämistä. Työntutkimuksen kautta selvitämme, mihin kussakin työvaiheessa työaika kuluu ja voisiko tehdä jotain toisin, jotta työ sujuisi tehokkaammin. Tässä voi piillä yksi työni haaste: miten kaikki työntekijät saadaan muuttamaan toimintatapojaan, jos jokin työvaihe on totuttu tekemään tietyllä tavalla vuosikymmenen ajan.

Samalla selvitämme olisiko muita valmistusmenetelmiä tai vaikka rakenteita, joilla tuotteemme voisi tehdä entistä yksinkertaisemmin ja halvemmalla. Käymme läpi eri asiakkaiden tuotteita ja tuoteperheitä sekä mietimme voisiko rakenteita yksinkertaistaa tai muuttaa jotenkin helpommin valmistettaviksi. Pääpaino on kuitenkin protovaiheessa olevilla osilla, jolloin muutoksien tekeminen on helpompaa molemmille osapuolille. Aloitamme maalaamosta, jonne teetämme opinnäytetyön työn tehostamisesta.

Mieleenpainuvin hetki työssäni liittyy nimenomaan kehitystyöhön, kun saimme puolitettua erään tuotteen valmistusajan. Asiakas osallistui kehittämiseen ja muuttamalla esimerkiksi hitsauksia ja valmistusmenetelmiä, sekä käyttämällä erilaisia osia, pääsimme lopulta toivottuun valmistusaikaan.

 

Toni Korpela
Menetelmäkehittäjä
Relicomp Oy