Kulunut vuosi on ollut Relicompilla jälleen vauhdikas ja se näkyy positiivisesti myös tuloksessamme. Koronapandemian alkumetreillä 14 miljoonaan euroon tipahtanut liikevaihtomme kipusi viime vuoden kasvun myötä reiluun 20 miljoonaan. Tänä vuonna liikevaihto asettunee 27 miljoonan paremmalle puolelle. Olemme siis lähes tuplanneet liikevaihtomme kahdessa vuodessa, joten kiirettä on ollut. Työntekijämme ovat antaneet kaikkensa – kasvun takana ei nimittäin ole pelkästään hintojen nousu, vaan käsiemme läpi kulkevan teräksen määräkin on kasvanut miljoonalla kilolla.

Olemme tehneet kuluneen vuoden aikana merkittäviä investointeja, joiden myötä kapasiteettimme tulee kasvamaan entisestään. Aiemmin investointeja tehtiin noin miljoonan euron vuosivauhdilla, mutta nyt panostuksen määrä on noussut jo yli 1,5 miljoonan euron vuositasolle. Kaikki hankinnat on tehty tarpeeseen, sillä osalla koneista ajetaan jo 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä.

Osaavan työvoiman löytäminen on tuottanut toisinaan päänvaivaa myös meille, mutta tänä vuonna olemme onnistuneet rekrytoimaan uusia käsipareja jopa hitsaustehtäviin. Tekemämme investoinnit ja työolosuhteisiin satsaaminen kertovat potentiaalisille työnhakijoille siitä, että tänne kannattaa hakeutua töihin.

Tuotannon kehittämistä tehdään Relicompilla jatkuvasti. Henkilökunnan sitouttaminen kehitystyöhön on onnistunut hyvin ja prosesseja on hiottu toimivimmiksi. Toimitusvarmuutemme ja työmme laatu ovat mittareidemme mukaan parantuneet koko ajan, ja tämä heijastuu tietysti myös asiakastyytyväisyyteen. Toimitusvarmuutemme on tänä vuonna ollut peräti 99,9 %. Positiivisen kehityksen takana on johtamisjärjestelmämme kehittyminen. Keräämme aktiivisesti dataa siitä, mitä tehdashallissa tapahtuu ja sitä seuraamalla saamme heti kiinni poikkeavuudet tuotannossa.

Turvallisuusasioissa otettiin tänä vuonna iso harppaus eteenpäin, kun merkitsimme halliin jalankulkuväylät ja suojatiet työntekijöitä varten. Tehdashallissamme pyörii jatkuvasti 16 trukkia, joiden työtä näin myös helpotettiin. Kasvaneen volyymin myötä hallissa alkaa muutenkin olla hieman ahdasta, joten laajennuspaineita on näkyvissä. Haasteita ensi vuodelle tuovat myös maailmantilanteesta aiheutuva epävarmuus sekä teollisuutta koetteleva komponenttipula. Hyvät asiakassuhteemme onneksi auttavat tulevaisuuden ja tarvittavien investointien suunnittelussa myös tulevana vuonna.

Kiitos kuluneesta vuodesta kuuluu henkilökunnallemme sekä asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme – tästä on hyvä jatkaa ensi vuonna!

Marko Jyllilä
Toimitusjohtaja