Tero Syrjälä Relicomp Oy:n tuotantopäälliköksi 1.12.2018 alkaen

 

Arto Pitkämön siirtyessä 1.1.2019 alkaen uuden työnantajan palvelukseen, tuotantopäällikön tehtävät ottaa vastaan 1.12.2018 Tero Syrjälä (34).

Tero on tullut Relicomp Oy:n palvelukseen vuonna 2004. Hän työskenteli tuotannossa eri osastoilla, kunnes vuonna 2006 siirtyi hitsaukseen ja eteni siellä nopeasti tiiminvetäjäksi. Tero suoritti työn ohessa kansainvälisen hitsauskoordinaattorin IWS-tutkinnon vuonna 2007. Sen jälkeen hän toimi hitsauskoordinaattorina ja hitsauksen menetelmäsuunnittelijana.

Tuotannon työnjohtaja Tero aloitti vuonna 2012 toimien kahden muun työnjohtajan kanssa yhdessä työnjohtotiiminä. Hitsaamon työnjohdon Tero otti vastuulleen vuonna 2013 hoitaen sitä tehtävää menestyksellä tähän asti.

Teron vahvuudet ovat esimiestyössä, johtamisessa ja kokonaisuuksien kehittämisessä. Hän haluaa haastaa itseään kehittymään ja kokee saaneensa siihen meillä loistavat mahdollisuudet.

Tuotantopäällikkönä Tero vastaa Relicomp Oy:n tuotannon kokonaisvaltaisesta johtamisesta ja kehittämisestä. Hän tulee johtoryhmän jäseneksi ja raportoi toimitusjohtaja Marko Jyllilälle.

Marko Jyllilä
toimitusjohtaja