Vappua edeltävänä perjantaiaamuna on tuotannossa mukava vauhti päällä. Mörkö-prässin äärellä työskentelevät operaattorit Juho ja Matti, ja paikalta löytyy myös projektipäällikkö Joona. Pitkä ja opettavainen tie on kuljettu, että prässilinja pyörii nykyisellään täysin automatisoituna. Prosessia valvotaan nyt ns. muiden tuotantotöiden ohessa.
Kokonaisuudessaan projekti vei aikaa lähes 2 vuotta suunnittelusta toteutukseen ja sujuvaan tuotantokäyttöön. Joona oli projektin päällikkönä huolehtien kokonaisuuden aikataulutuksesta ja yhteistyöstä konetoimittajien kanssa. Hän myös toimi talon oman väen yhteyshenkilönä projektin etenemisen osalta.
Nyt, valmista solua katsoessaan, Joona hymyilee tyytyväisenä:
”Projektin aikana oppi varmistamaan kaiken useampaan kertaan, että kokonaisuus varmasti etenee sovitusti. Projektissa oli niin monta liikkuvaa osaa, eikä korona-aika todellakaan helpottanut asiaa. Hienosti kuitenkin toimittajien kanssa yhteistyö sujui ja tieto kulki. Yhdessä ratkottiin haasteita, joita matkan varrella eteen tuli.”
Juho ja Matti hymyilevät hekin:
”Nollasta lähdettiin liikkeelle oman osaamisen suhteen, tällaisesta ei ollut mitään aikaisempaa kokemusta. Syksyllä 2021 olimme SeAMK:lla parin päivän robotiikkakoulutuksessa, josta sai vähän pohjaa, mutta kyllä täällä työpaikalla projektin edetessä on ohjelmointiasiat pikkuhiljaa opittu”, Matti toteaa.
”Projektin porukka on ollut mahtava ja yhdessä on saatu opetella kaikille uusia asioita. On ollut mukavaa, kun on saanut Matin, Samin, Teron ja Joonan kanssa porukalla miettiä ja ratkoa eteen tulleita haasteita. Tässä oli kuitenkin niin iso automatisointikokonaisuus kyseessä, että kyllä siinä piti vähän porukalla päätä raapia, että saatiin homma haltuun. Toinen toistansa opetti. Aina joku osasi jotakin ja toinen kaveri taas jotakin muuta”, kertoo Juho hymyillen.
”Uuden oppiminen ja itsensä kehittäminen työssä on niin hienoa. Varsinkin, kun sitä saa tehdä porukassa, niin se tuplaa hyvän mielen. Se, että on ollut pitkään Relicompilla ja pääsee edelleen opiskelemaan ihan uutta, lisää kyllä työssä jaksamista ja motivaatiota”, toteavat pojat yhdessä ja jatkavat: ”Lisäksi uudet laitteet ovat olleet tosi toimintavarmoja. Se jos mikä lisää työmotivaatiota, kun kaikki pelaa moitteettomasti. Päivittäisiä huoltotoimenpiteitä pitää tietysti tehdä, ja prosessia tarkkaillaan jatkuvasti, että saadaan heti poikkeavuudet kiinni, ettei tule isompaa vikaa” kertovat Juho ja Matti.
Niin Matti kuin Juhokin ovat monitaitoisia osaajia. He pystyvät työskentelemään Relicompilla monissa eri tehtävissä ja hallitsevat useat levyosaston koneet. Se meillä Relicompilla on tavoitteenakin: laajennetaan työntekijöiden osaamista ja siten mahdollistetaan vaihtelevat työtehtävät. Työssä jaksaminenkin paranee, kun työtehtävät vaihtuvat eivätkä ne näin kuormita aina samalla tavalla.