Relicompin tehdashalliin solahti kesän aikana uusi tulokas – Laser Genius+ on tasomaisten levyjen leikkaamiseen tarkoitettu 2D-laserleikkauskone. Relicompilla tiedetään, että prosessien kehittäminen ja tuotannon sujuvoittaminen vaativat investointeja.
”Automaation kehitysloikat ovat viime vuosina olleet niin suuria, että uuteen tekniikkaan ja kokonaistehokkuuteen satsaamalla tuotannossa tehtävistä osista jää niin sanotusti ylimääräisiä kädenjälkiä pois”, toteaa Relicompin levyosaston työnjohtaja Jarkko Ketomäki. Ketomäki tietää taatusti mistä puhuu, sillä syksyllä pyörähtää käyntiin jo 27. työvuosi Relicompin riveissä.
”Laser Geniuksen myötä pystymme nyt lisäämään kapasiteettiamme ja luomme mahdollisuudet tuotannon kasvulle myös jatkossa.”
Automatiikka säästää henkilöstöä
Laser Geniuksen avulla leikkuujäljestä saadaan puhtaampaa, sillä leikkauskaasuna käytetään typpeä. Vanhemmilla hiilidioksidilasereilla leikkausjälkeen palaa oksidia, joka aiheuttaa lisätyötä erityisesti maalattavien tuotteiden kohdalla.
Ketomäki arvioi, että leikkuu tehostuu tietyillä kappaleilla jopa 30 prosenttia. Aiempaan prosessiin verrattuna myös työvoimantarve LaserGeniuksella on puolet pienempi – automaation ja itse laitteen ansiosta työ siis nopeutuu merkittävästi. Laser Genius säästää paitsi työaikaa, myös työntekijöitä.
”Tuotantoketjusta poistuu nyt olkapäitä ja käsiä kuluttavia työvaiheita, kuten käsintehtyä rälläköintiä ja hiomista”, Ketomäki niputtaa.
Harppaus kohti tehokkaampia leikkausnopeuksia
Laser Genius+ on jykevä laite, pituutta sillä on 23 metriä ja syvyyttäkin kymmenkunta. Jykevä on myös koneen mahdollistama maksimilevykoko – Laser Geniuksella voi leikata jopa 1,5 metriä leveää ja kolme metriä pitkää levyä, jonka vahvuus on puolen millin ja 20 millin välillä. Laitteen teho on 15 kilowattia, kun tähän saakka tehokkain tehonlähde eli resonaattori on ollut neljä kilowattia.
”Tämä on selkeästi suuri harppaus tehokkuudessa ja uuden laitteen ansiosta saavutetaankin suurempi leikkausnopeus”, summaa Ketomäki.
”Laitteen säätöjä muokkaamalla pystytään konespeksien mukaan työstämään tarvittaessa paksumpaankin materiaalia, mutta näillä on hyvä lähteä liikkeelle.”
Varasto ja purkurobotti tuovat pelivaraa tuotannolle
Laser Geniuksessa on myös kaksitorninen varasto, jossa on peräti 28 kappaletta 3000 kilon materiaalipaikkaa. Nämä mahdollistavat yli 80 tonnin materiaalitäytön ja pitkän miehittämättömän ajon. Laitteen monipuolisuuden viimeistelee varaston perässä oleva purkurobotti. Varaston ja ohjelmanvaihtoautomatiikan ansiosta laitteen toimintaa pystyy aikatauluttamaan sitten, että kun tietty määrä levyjä on tehty, materiaali voidaan vaihtaa automaattisesti.
”Laite voidaan siis jättää miehittämättä ajoon, kun sekä tavaran hakeminen varastosta että itse leikkaustyö hoituvat automaattisesti, Ketomäki kuvailee.
Laser Geniuksen käyttöönottoon liittyvät tehtävät, kuten ohjelmointi, uusien toimintatapojen sisäistämien ja tarvittavat koulutukset on tarkoitus saada tehtyä syyskuun aikana. Ketomäki arvioi, että täyteen vauhtiin Laser Geniuksen kanssa päästään siis vielä tämän vuoden puolella.