Reino Kangas 11.12.1943–4.5.2018

Relicomp Oy:n perustaja Reino ”Reiska” Kangas siirtyi ajasta iäisyyteen 4.5.2018 Seinäjoella pitkällisen sairauden uuvuttamana. Reino oli kuollessaan 74-vuotias. Reino oli syntynyt Ylistarossa 11.12.1943 yhdeksänlapsisen perheen nuorimmaksi.

Reino aloitti oman yritystoimintansa vuonna 1989 pahimpaan lama-aikaan, mutta jo vuonna 1992 syntyi Relika, josta jalostui vuonna 1998 Relicomp Oy. Reinon liiketoiminnan kantavana ajatuksena oli, ja on edelleen, tehdä asioita fiksummin ja asiakkaita kouluttaen.

Reino jatkoi päivittäistä työskentelyään perustamassaan yrityksessä aina vuoteen 2009. Kahden hallituksessa vietetyn vuoden jälkeen Reino toteutti sukupolvenvaihdoksen ja jättäytyi pois Relicomp Oy:n toiminnasta ja lähti viettämään hyvin ansaittuja eläkepäiviä.

Eläkkeelläkään Reino ei työntekoa pystynyt lopettamaan, vaan rakensi mökilleen jatkuvasti jotain uutta.

Relicomp Oy jatkaa Reiskan viitoittamalla tiellä ja kunnioittaa perustajansa R-kirjainta, joka on logomme, sekä sen edustamia arvoja myös tulevaisuudessa.

Marko Jyllilä
toimitusjohtaja
Relicomp Oy