Kun Sanna lähetti työhakemuksensa Relicompille, eivät metalliala ja konepajassa työskentely olleet hänelle vielä lainkaan tuttuja. Se ei kuitenkaan ollut aiemmin kaupan alalla muun muassa puutarhavastaavana työskennelleelle naiselle este eikä mikään, vaan enemmänkin hyppy uuteen, jännittävään tuntemattomaan.
Pian hakemuksen lähettämisen jälkeen Tiina kutsui Sannan työhaastatteluun, ja lokakuusta 2021 lähtien hän on työskennellyt Relicompin hitsaamossa passarina. Vaikka alan vaihtaminen ei ollut täysin suunniteltu muutos, on nykyinen työ hyvin mielekästä – ja ennen kaikkea työmatkat lyhyitä ja haastetta mukavasti.
“Työskentelin puutarhamyymälässä Seinäjoella, mutta pitkät työmatkat alkoivat vaatia veronsa migreenini vuoksi. Sitten törmäsin somessa lähes naapurissani sijaitsevan Relicompin rekryilmoitukseen, jossa kehotettiin ottamaan yhteyttä, jos vain kiinnostusta on. Somejulkaisut ja hyvä sijainti olivat saaneet kiinnostukseni heräämään jo aiemmin, joten laitoin hakemuksen sisään. Siinä vaiheessa en vielä tiennyt, mitä haluaisin tehdä yrityksessä, mutta Tiinalta löytyi ajatus”, muistelee Sanna Relicompille hakemista.
Passarin työ vaatii organisointitaitoja ja pelisilmää
Hitsaamon passarina Sanna keräilee hitsattavat osat valmiiksi ja syöttää hitsaajille työstettävää materiaalia työjonon mukaisesti. Hitsauksen valmistuttua hän siirtää osat seuraavaan työvaiheeseen. Samalla hän varmistaa, että työjonoa puretaan aina vanhimmasta päästä ja että kaikki tarvittavat osat ovat varastossa valmiina keräiltäväksi.
Erilaisia hitsattavia osia on valtavasti, ja maallikon silmiin ne näyttävät hyvin samanlaisilta. Se onkin ollut passarin työssä ensimmäisten viikkojen suurin haaste:
“Kaikki osat näyttivät vain paloilta rautaa. Ainoastaan työkortin numeron perusteella pystyi tunnistamaan, mikä mikäkin osa on ja mihin se kuuluu. Nyt osien tunnistaminen alkaa jo tuottaa iloa, kun alkaa tietää heti ulkonäöstä, mikä osa se on ja mihin se kuuluu. Joka viikko tunnistan enemmän osia”, kertoo Sanna ensimmäisten viikkojen haasteista ja miten niistä on päässyt yli.
Relicompin perehdytysjakso kestää 5 viikkoa, mikä ensi alkuun kuulosti Sannan korviin pieneltä ikuisuudelta. Koko jakso oli kuitenkin hyödyllinen aina viimeiseen päivään saakka. Sanna kiitteleekin huolellista ja hyvin järjestettyä perehdytystä, johon osallistui niin passareita kuin hitsaajiakin.
“Eniten minua perehdyttivät hitsaamon passarit Lasse ja Sami. Lasse siirtyi lopulta eteenpäin maalaamon passariksi, ja Sami on nyt vuoroparinani hitsaamossa. Lisäksi ylimääräisenä apukätenä oli vielä hitsari Ville, joka perehdytti minua silloin, kun molemmilla passareilla olivat kädet täynnä töitä. Muiltakin hitsareilta on tullut paljon apua. Kaikki jaksoivat selittää juurta jaksain monta kertaa, miksi asiat tehdään kuten tehdään. Henki on ollut todella hyvä, kaikki ovat olleet auttamishaluisia”, kertoo Sanna perehdytysjaksostaan.
Monipuolisessa konepajassa asenne ratkaisee
Sannalle tärkeintä ei ole työnkuva, vaan itse työn tekeminen. Hän on aina pitänyt työskentelystä. Luontainen uteliaisuus ja kiinnostus uuden oppimista kohtaan onkin vienyt hänet uusille urille koulun penkillä istumista nopeammin.
“Puutarhavastaavanakin olin itseoppinut. Työnantaja toki koulutti meitä aktiivisesti, mutta varsinaista koulutusta minulla ei entuudestaan ollut. Tehdessäkin tulee koko ajan tietoa lisää, joten työ opettaa tekijäänsä.”
Vaikka metalliala on aivan eri ala kuin kaupan ala, on Sanna kuitenkin löytänyt töistä myös paljon yhtäläisyyksiä. Työtahti ja töiden eteneminen eri hitsauspisteillä vaihtelevat, joten passarilta vaaditaan hyvää pelisilmää ja organisointikykyä pitää kaikki hitsarit työn touhussa ja työjono liikkeellä. Organisointitaitoja tarvittiin myös myymälässä:
“Puutarhamyymälässä täytyi hoitaa tilaukset ajoissa ja pitää hyllyt täysinä. Lisäksi piti pystyä vastaamaan nopeasti muutoksiin ja ratkoa vastaan tulevia ongelmia. Työnjärjestelijän hommassa on paljon samaa. Täytyy olla koko ajan hereillä, missä vaiheessa kenelläkin työt ovat, ja valmiina viemään uusia töitä. Vaatii suunnittelua ja organisointikykyä hoitaa kaikille työt jonoon juuri oikeaan aikaan siten, että ne tulevat ajoissa tehtyä”, pohtii Sanna alojen yhtäläisyyksiä.
Hitsaamon passarin hommissa on Sannan mukaan vielä haasteita, joten hän haluaakin opetella sen kunnolla. Tulevaisuudessa mahdollisesti kiinnostaisi myös kokoonpanopuoli sekä myynti ja osto – mutta juuri nyt passarina on hyvä olla!