Relicomp
Suomeksi In English På Svenska
Staff only

UUTISET

Relicomp investoi uuteen automaattimaalauskaappiin


19.07.2017
Asiakaspalvelu ja laatu paranevat investoinnin myötä

 

Relicompin Kurikan pulverimaalaamoon asennetaan kesäseisokin aikana uusi automaattimaalauskaappi, jonka ansiosta maalaamon tehokkuus lisääntyy ja samalla laatu paranee. Investoinnin ansiosta Relicomp voi vastata monipuolisemmin asiakkaiden tarpeisiin ja tarjota kustannustehokkaasti myös pienemmät maalaussarjat. 

 

Uuden automaattimaalauskaapin ansiosta maalaamon tehokkuutta pystytään parantamaan, sillä maalattavien kappaleiden läpimenoaika nopeutuu ja värien vaihtoaika lyhenee.  Uusi maalauskaappi pystyy aiempaa paremmin maalaamaan myös syviä ja monitasoisia muotoja, mikä vähentää tarvetta jälkikäteen tehtävälle paikkamaalaukselle. Automaattikaappi seuraa maalattavan kappaleen muotoja ja maalin tarttuvuus on parempi, minkä ansiosta maalipinta on entistä tasaisempaa.

 

– Uusi automaattimaalauskaappi on ennen kaikkea asiakaslähtöinen investointi ja uusinta teknologiaa Suomessa. Sen avulla voimme maalata joustavasti myös pienempiä kappale-eriä, emmekä ole sidottuja pitkiin maalaussarjoihin. Voimme maalata vaikeampia muotoja laadukkaammin ja toteuttaa tilaukset nopeammalla aikataululla. Koko toimitusketju on omissa käsissämme, Relicompin tuotantojohtaja Arto Pitkämö kiteyttää.

 

Maalaamon työnjohtajan Miika Latvalan mukaan uusi investointi on osa maalaamon kehitysprojektia.  

 

– Investointi tuo taloudellista hyötyä jo lyhyellä aikavälillä, sillä automaattimaalauskaapin ansiosta maalijätteestä saadaan suurempi osa talteen ja uudelleen käytettäväksi. Nykyinen 40 prosentin maalihävikki pystytään uuden kaapin myötä supistamaan vain kymmeneen prosenttiin.

 

Automaattikaappi myös puhdistaa itse itsensä lähes kokonaan eikä työntekijöiden tarvitse tehdä sitä enää käsin. Sen lisäksi, että investoinnista on taloudellista hyötyä maalihävikin pienennyttyä ja toimintojen nopeuduttua, on sillä Latvalan mukaan positiivisia vaikutuksia myös ympäristöön, työntekijöiden turvallisuuteen ja työergonomiaan.

 

Kuvassa pintakäsittelyn työnjohtaja Miika Latvala ja tuotantojohtaja Arto Pitkämö.


Lisää uutisia »