Relicomp
Suomeksi In English På Svenska
Staff only

UUTISET

Ohutlevy 2/2015: Painomuovaustekniikka tuo ison säästön työkalukuluihin. Ponssen työkaluhankinnoissa puhutaan jopa miljoonaluokan investoinnista.


05.11.2015

Painomuovaustekniikkaa käyttämällä ei tarvitse ostaa sikaa säkissä, vaan protot voidaan mallintaa ennen kalliiden työkalujen hankkimista. Esimerkiksi Ponssen työkaluhankinnoissa puhutaan jopa miljoonaluokan investoinnista, mutta menetelmästä hyötyvät myös pienemmät yritykset. Japanissa kehitettyä numeerista painomuovaustekniikkaa tarjoaa ainoana Pohjoismaissa Relicomp Oy.


Muotoilu mielletään helposti kalliiksi ja kuvitellaan, että se vie paljon aikaa. Suomalaisen Relicomp Oy:n käyttämän painomuovaustekniikan avulla yksittäisenkin tuotteen saa testattua nopeasti ja kustannustehokkaasti. Painomuovaamalla tehdään eniten protoja, mutta myös kokonaisia sarjoja, jos osa on iso tai kokonaismäärä ei ole kovin suuri tuotteen elinkaaren aikana. Tällaisia voivat olla esimerkiksi kallioporalaitteiden konepeitot.

 

– Jo iterointivaiheessa voidaan tehdä useita malleja ja vasta sitten asiakas tekee työkaluhankinnan. Muottikuluja ei tule ollenkaan. Aiemmin on jouduttu katsomaan muodot pelkästään tietokoneen ruudulta ja tekemään ostopäätös vaikkapa 100 000 euron prässityökalusta kuvan perusteella, toimitusjohtaja Marko Jyllilä Relicomp Oy:stä sanoo.

 

Painomuovaus on pohjoismaisestikin vielä uutta tekniikkaa. Plootu Fennicalla palkittu menetelmä on ollut Relicompilla käytössä vuodesta 2005 lähtien ja se on avannut yhtiölle aivan uudet markkinat. Jo noin kolmannes 15 miljoonan euron liikevaihdosta tulee muotoilusta.

 

– Muotiton Amino-painomuovausmenetelmä löytyi Japanista Aalto-yliopiston ja Tekesin yhteishankkeen kautta – appiukko eli yrityksen perustaja toi sen tullessaan. Muotoilua käytetään osien jäykistämiseen, mikä vähentää hitsaustarvettaja osat pysyvät pidempään hyväkuntoisina, Jyllilä kertoo.


Ponsse arvostaa
suomalaisia osatoimittajia

 

Pörssiyhtiö Ponsse Oyj käynnisti koko mallistonsa uudistamisen vuoden 2011 syksyllä päästödirektiivimuutosten myötä. Viimeisetkin uuden malliston konemallit tulevat sarjatuotantoon tämän vuoden lopussa. Kaikki koneen ulkopuoliset muoto-osat, kuten konepeitot, puskurikotelot, valokotelot ja ohjaamon sivulaatikot on suunniteltu pitkäaikaisen kumppanin Relicompin ollessa tuotekehitysprosessissa tiiviisti mukana. Samoin syvävetotekniikalla saatavia etuja kuten parempaa mittatarkkuutta ja jäykempiä rakenteita haluttiin hyödyntää mahdollisimman paljon.

 

– Tosi tärkeää lopullisen kumppanin valinnassa oli mahdollisuus tuottaa erilaisia prototyyppien versioita ennen työkaluvalintoja. Painomuovaustekniikka säästi lopullistentyökalujen muokkauksilta ja toi joustoa projektiin, kun pystyttiin testaamaan ja hakemaan muotoja ensin. Jos olisimme heti alkuun hankkineet lopulliset työkalut, samalla olisi tullut lukittua monta muutakin vaihetta kehitysprosessissa, hankintatoimen kehityspäällikkö Tiina Haapalainen Ponsse Oyj:stä sanoo.

 

Ponssen ja Relicompin yhteistyö alkoi jo vuonna 1999, kun Ponsse lanseerasi 2000-mallistonsa.



Lue koko artikkeli tästä (pdf) >>


Lisää uutisia »